perjantai 20. marraskuuta 2015

Edda

 Kun puhutaan Eddasta, viitataan yleensä kahteen muinaisskandinaaviseen teokseen: Runo-Eddaan ja Proosa-Eddaan. Nämä kyseiset tekstit ovat ehkä kaikista tärkeimpiä ja merkittävimpiä skandinaavisesta mytologiasta kertovia lähteitä. Hyvin kuvaavaa onkin, että sanana Edda tarkoittaa "suurta isoäitiä", ja näiden eeposten nimisissä sen voidaan katsoa tarkoittavan "suuren isoäidin taruja", niiden sisältöjen ollessa vanhoja skandinaavisia myyttejä ja taruja. Vaihtoehtoisesti nimen Edda voidaan kuitenkin katsoa juontuvan paikannimestä Oddi, joka oli tärkeä tiedonlevityspaikka näiden kirjojen kirjoittamisen aikoihin.
  Näistä kahdesta teoksesta niin sanottu Runo-Edda on vanhempi, ja se koostuu lähinnä hyvin vanhoista mytologisista runoista. Nämä runot ovat siis peräisin jo 900-1050-luvuilta, mutta vasta noin 1200-luvulla ne kirjoitettiin konkreettisesti ylös pergamenteille Islannissa.
  Proosa-Edda, tai nuorempi Edda, kirjoitettiin vasta vuonna 1220. Sen kirjoitti islantilainen Snorri Sturluson, ja sitä voidaankin nähdä kutsuttavan myös "Snorrin Eddaksi". Snorri kirjoitti kyseisen Eddan runousopin käsikirjaksi aikansa runoilijoille. Se koostuu esipuheen lisäksi  kolmesta varsinaisesta kirjasta, joiden nimet ovat Hattatal, Skadskaparmal ja Gylfaginnig. Hattatal sisältää lähinnä demonstraatioita pohjoisesta mytologiasta, Skadskaparmal dialogia merenjumalan ja runouden jumalan välillä, ja Gylfaginning taasen luomismyyttejä. Kaiken kaikkiaan ne siis sisältävät proosallisia versioita vanhoista jumaltaruista, sananlaskuista ja sanonnoista, joiden tarkoituksena oli helpottaa Snorrin aikaisten runoilijoiden olisi ymmärtämistä siitä mitä ne tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Kärpästen Herraja ihmismielen synkimmät puolet

  
  
Luin vuonna 1954 ilmestyneen William Goldingin esikoisromaanin Kärpästen Herran Se kertoo autiosaarelle haaksirikkoutuneista koulupojista, jotka yrittävät selviytyä kyseisellä saarella parhaansa mukaan. Kärpästen herra ei kuitenkaan ole perinteinen seikkailuromaani, vaikka näin voisi sen juonen lähtöasetelmasta päätellä. Se on pikemminkin kuvaus ihmismielen pimeästä puolesta, joka nousee esiin sivistyksen muretessa poikien joutuessa autiosaarella eroon tutuista ja turvallista auktoriteeteista ja normeista. 
Tarinan miljöö sijoittuu sotaisaan 1900-luvun maailmaan, jossa ydinsodan uhka on vakava. Sekalainen joukko englantilaisia koulupoikia on lentokoneessa matkalla evakkoon, kun se tekee yllättäen pakkolaskun asuttamattomalle saarelle jossain päin Tyyntämerta. Hajallaan ympäri saarta olleet pojat kerääntyvät kokoon Ralphin, urheilullisen ja karismaattisen lapsen, puhallettua torvisimpukkaan huomaten samalla sen, ettei saarella ole yhtäkään aikuista. Luontaisen auktoriteetin puuttuessa he päättävät äänestää johtajan joukostaan toimiakseen "kunnon englantilaisten" tavoin. Tätä valtaa havittelee Jack-niminen poika, joka johtaa jo pientä kuorolaisista koostuvaa ryhmää, mutta Ralph voittaa äänestyksen osittain karismansa ja osittain torvisimpukan tuoman arvovallan ansiosta. Hyväntahtoisen ja demokraattisen Ralphin johtaessa ryhmää on saarella olo vielä hauskaa leikkiä ja mielenkiintoista tutkimusmatkaa, mutta vähitellen saari muuttuu paratiisista pelottavaksi ja ahdistavaksi paikaksi josta ei ole poispääsyä. 
 Lasten keskuudessa alkaa levi huhu, jonka mukaan saarelle olisi noussut merestä "peto". Tämä huhu kylvää lapsiin epävarmuuden ja ahdistuksen siemenen, jonka kasvaessa heidän käytöksensä muuttuu koko ajan epärationaalisemmaksi ja järjettömämmäksi. He päästävät sammumaan muun muassa kukkulan huipulle sytytetyn merkkitulen, jonka merkitystä Ralph on korostanut alusta alkaen. Tämän takia saaren ohi lipuva laiva ei huomaa heitä, vaan jatkaa matkaansa lasten joutuen jatkamaan pikkuhiljaa painajaismaiseksi muuttunutta visiittiään saarella.  Tämä vastoinkäyminen horjuttaa Ralphin asemaa johtajana, minkä seurauksena valtataistelun häviöstä katkeroitunut Jack käyttää tilaisuutta hyväkseen ja nousee avoimeen kapinaan Ralphia ja hänen muodostamaansa "yhteiskuntaa" vastaan. Jack houkuttelee muita poikia liittymään hänen perustamaansa toiseen heimoon tarjoamalla heille villisikojen lihaa ja ennen kaikkea turvaa pedolta kuorolaisten muodostamasta metsästäjäjoukkojen ansiosta, ja lopulta lähes kaikki pojat liittyvätkin tähän heimoon Ralphia, Possua ja muutamaa muuta poikaa lukuunottamatta. 
Possu on merkittävässä roolissa Jackin ja Ralphin lisäksi. Vaikka pullea ja huononäköinen Possu edustaa niin sanottua "järjen ääntä", on hänen mielipiteensä useimmiten merkityksetön muille pojille. Edes yleisesti oikeuden puheenvuoroon antava torvisimpukka ei saa muita poikia kuuntelemaan häntä, vaan hänen järkevät ehdotuksensa kaikuvat kuuroille korville.  
Väkivaltaan viehtynyt Jack hallitsee perustamaansa heimoa suorastaan terrorilla kiduttaessaan niskottelijoita perustaen näin arvovaltansa lähinnä pelkoon, edustaen samalla primitiivistä ja eläimellistä puolta ihmisessä. Pojat muuttuvat vähitellen villi-ihmisiksi sivistyksen kadotessa , päätyen lopulta hakkaamaan jopa yhden pojista kuoliaaksi kesken eräänlaisen rituaalitanssin luullessaan tätä saaren kammoksutuksi pedoksi. Erityisesti Ralph ja Possu tuntevat syyllisyyttä tapahtuneesta, väittäen sitä kiven kovaan silkaksi onnettomuudeksi. 
Tämän jälkeen vallantunteesta huumaantunut Jack päättää hankkia Ralphilta ja Possulta näiden viimeisenkin arvovaltaa antavan esineen: Possun silmälasit. Ne ovat ainoa keino sytyttää tuli saarella, antaen pojille näin merkittävän etulyöntiaseman Jackin heimoa vastaan. Tästä syystä muutama Jackin heimolainen hiipii yöllä Ralphin leiriin varastaen nämä silmälasit aiheuttaen samalla suurta sekasortoa. Jack ja Possu lähtevät hakemaan silmälaseja takaisin tuhoisin seurauksin. Yrittäessään puhua epätoivoisesti  järkeä Jackille ja hänen heimolleen, Possu tapetaan vierittämällä valtava kivi hänen päälleen. Samalla murskaantuu myös torvisimpukka, vieden mennessään viimeisetkin sivistyksen rippeet.  Possun kuolemasta hurmioitunut Jack käynnistää suuren ajojahdin minkä tarkoituksena on tappaa Ralph, joka onnistui pakenemaan ja piiloutumaan saaren metsikköön. Heimo jahtaa Ralphia ympäri saarta Jackin johtaessa tätä metsästysretkeä eläimellisessä kiihkossa täysin primitiivisten vaistojensa vallassa, sytyttäen jopa metsän palamaan savustaakseen Ralphin esiin. Henkihievereissään ja uupuneena Ralph hoippuu rannalle, missä hän kuitenkin kohtaa epätodennäköisen näyn: laivaston upseeri seisoo rannalla katsoen ällistyneenä lapsia. Ohimenevä laiva oli huomannut saarelta nousevan savun.  
"Mutta Ralph seisoi heidän keskellään likaisena, takkuisena ja niistämättömänä itkien heidän viattoman lapsuutensa loppua, ihmissydämen synkkää pahuutta ja menetettyä uskollista ja viisasta ystäväänsä Possua, joka oli ilman halki syöksynyt kuolemaan" Näihin sanoihin tiivistyy tämän tarinan "opetus". Golding pohtii kiehtovalla tavalla ihmismielen monimutkaisuutta ja sen pimeää puolta; tarpeeksi kovassa paineessa sivistynyt ja hyvin kasvatettu koulupoikakin voi muuttua murhaajaksi. Tällöin kaikki opittu unohtuu kaikista primitiivisimpien vaistojen ottaessa vallan, saaden ihmisen toimimaan täysin järjenvastaisesti.  Tarina osoittaakin meille sen, kuinka tärkeitä säännöt ja normit meille ovat loppujen lopuksi, nuoren pojan Ralphin tarrautuessa niihin jopa epätoivoisesti kaiken muun pettäessä.