Kun puhutaan Eddasta, viitataan yleensä kahteen muinaisskandinaaviseen teokseen: Runo-Eddaan ja Proosa-Eddaan. Nämä kyseiset tekstit ovat ehkä kaikista tärkeimpiä ja merkittävimpiä skandinaavisesta mytologiasta kertovia lähteitä. Hyvin kuvaavaa onkin, että sanana Edda tarkoittaa "suurta isoäitiä", ja näiden eeposten nimisissä sen voidaan katsoa tarkoittavan "suuren isoäidin taruja", niiden sisältöjen ollessa vanhoja skandinaavisia myyttejä ja taruja. Vaihtoehtoisesti nimen Edda voidaan kuitenkin katsoa juontuvan paikannimestä Oddi, joka oli tärkeä tiedonlevityspaikka näiden kirjojen kirjoittamisen aikoihin.
Näistä kahdesta teoksesta niin sanottu Runo-Edda on vanhempi, ja se koostuu lähinnä hyvin vanhoista mytologisista runoista. Nämä runot ovat siis peräisin jo 900-1050-luvuilta, mutta vasta noin 1200-luvulla ne kirjoitettiin konkreettisesti ylös pergamenteille Islannissa.
Proosa-Edda, tai nuorempi Edda, kirjoitettiin vasta vuonna 1220. Sen kirjoitti islantilainen Snorri Sturluson, ja sitä voidaankin nähdä kutsuttavan myös "Snorrin Eddaksi". Snorri kirjoitti kyseisen Eddan runousopin käsikirjaksi aikansa runoilijoille. Se koostuu esipuheen lisäksi kolmesta varsinaisesta kirjasta, joiden nimet ovat Hattatal, Skadskaparmal ja Gylfaginnig. Hattatal sisältää lähinnä demonstraatioita pohjoisesta mytologiasta, Skadskaparmal dialogia merenjumalan ja runouden jumalan välillä, ja Gylfaginning taasen luomismyyttejä. Kaiken kaikkiaan ne siis sisältävät proosallisia versioita vanhoista jumaltaruista, sananlaskuista ja sanonnoista, joiden tarkoituksena oli helpottaa Snorrin aikaisten runoilijoiden olisi ymmärtämistä siitä mitä ne tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin.
perjantai 20. marraskuuta 2015
tiistai 24. helmikuuta 2015
Kärpästen Herraja ihmismielen synkimmät puolet
Luin vuonna 1954 ilmestyneen William Goldingin esikoisromaanin Kärpästen Herran.
Se kertoo autiosaarelle haaksirikkoutuneista koulupojista, jotka
yrittävät selviytyä kyseisellä saarella parhaansa mukaan. Kärpästen
herra ei kuitenkaan ole perinteinen seikkailuromaani, vaikka näin voisi
sen juonen lähtöasetelmasta päätellä. Se on pikemminkin kuvaus ihmismielen pimeästä
puolesta, joka nousee esiin sivistyksen muretessa poikien joutuessa
autiosaarella eroon tutuista ja turvallista auktoriteeteista ja
normeista.
Tarinan miljöö sijoittuu sotaisaan 1900-luvun maailmaan, jossa ydinsodan uhka on vakava. Sekalainen joukko englantilaisia koulupoikia on lentokoneessa matkalla evakkoon, kun se tekee yllättäen pakkolaskun asuttamattomalle saarelle jossain päin Tyyntämerta. Hajallaan ympäri saarta olleet pojat kerääntyvät kokoon Ralphin, urheilullisen ja karismaattisen lapsen, puhallettua torvisimpukkaan
huomaten samalla sen, ettei saarella ole yhtäkään aikuista. Luontaisen
auktoriteetin puuttuessa he päättävät äänestää johtajan joukostaan
toimiakseen "kunnon englantilaisten" tavoin. Tätä valtaa havittelee Jack-niminen poika, joka johtaa jo pientä kuorolaisista koostuvaa ryhmää, mutta Ralph voittaa äänestyksen osittain karismansa ja osittain torvisimpukan tuoman arvovallan ansiosta. Hyväntahtoisen ja demokraattisen Ralphin johtaessa ryhmää on saarella olo vielä hauskaa leikkiä ja mielenkiintoista tutkimusmatkaa, mutta vähitellen saari muuttuu paratiisista pelottavaksi ja ahdistavaksi paikaksi josta ei ole poispääsyä.
Lasten keskuudessa alkaa levitä huhu, jonka mukaan saarelle olisi noussut merestä "peto". Tämä huhu kylvää lapsiin epävarmuuden ja ahdistuksen siemenen, jonka kasvaessa heidän käytöksensä muuttuu koko ajan epärationaalisemmaksi ja järjettömämmäksi. He päästävät sammumaan muun muassa kukkulan huipulle sytytetyn merkkitulen, jonka merkitystä Ralph on korostanut alusta alkaen. Tämän takia saaren ohi lipuva laiva ei huomaa heitä, vaan jatkaa matkaansa lasten joutuen jatkamaan pikkuhiljaa painajaismaiseksi muuttunutta visiittiään saarella. Tämä vastoinkäyminen horjuttaa Ralphin asemaa johtajana, minkä seurauksena valtataistelun häviöstä katkeroitunut Jack käyttää tilaisuutta hyväkseen ja nousee avoimeen kapinaan Ralphia ja hänen muodostamaansa "yhteiskuntaa" vastaan. Jack houkuttelee muita poikia liittymään hänen perustamaansa toiseen heimoon tarjoamalla heille villisikojen lihaa ja ennen kaikkea turvaa pedolta kuorolaisten muodostamasta metsästäjäjoukkojen ansiosta, ja lopulta lähes kaikki pojat liittyvätkin tähän heimoon Ralphia, Possua ja muutamaa muuta poikaa lukuunottamatta.
Possu on merkittävässä roolissa Jackin ja Ralphin lisäksi. Vaikka pullea ja huononäköinen Possu edustaa niin sanottua "järjen ääntä",
on hänen mielipiteensä useimmiten merkityksetön muille pojille. Edes
yleisesti oikeuden puheenvuoroon antava torvisimpukka ei saa muita
poikia kuuntelemaan häntä, vaan hänen järkevät ehdotuksensa kaikuvat kuuroille korville.
Väkivaltaan viehtynyt Jack hallitsee perustamaansa heimoa suorastaan terrorilla kiduttaessaan niskottelijoita perustaen näin arvovaltansa lähinnä pelkoon, edustaen samalla primitiivistä ja eläimellistä puolta ihmisessä. Pojat muuttuvat vähitellen villi-ihmisiksi sivistyksen kadotessa , päätyen lopulta hakkaamaan jopa yhden pojista kuoliaaksi kesken eräänlaisen rituaalitanssin luullessaan tätä saaren kammoksutuksi pedoksi. Erityisesti Ralph ja Possu tuntevat syyllisyyttä tapahtuneesta, väittäen sitä kiven kovaan silkaksi onnettomuudeksi.
Tämän jälkeen vallantunteesta huumaantunut Jack päättää hankkia
Ralphilta ja Possulta näiden viimeisenkin arvovaltaa antavan esineen:
Possun silmälasit. Ne ovat ainoa keino sytyttää tuli saarella, antaen pojille näin merkittävän etulyöntiaseman Jackin heimoa vastaan. Tästä syystä muutama Jackin heimolainen hiipii yöllä Ralphin leiriin varastaen nämä silmälasit aiheuttaen samalla suurta sekasortoa. Jack ja Possu lähtevät hakemaan
silmälaseja takaisin tuhoisin seurauksin. Yrittäessään puhua
epätoivoisesti järkeä Jackille ja hänen heimolleen, Possu tapetaan
vierittämällä valtava kivi hänen päälleen. Samalla murskaantuu myös
torvisimpukka, vieden mennessään viimeisetkin sivistyksen rippeet.
Possun kuolemasta hurmioitunut Jack käynnistää suuren ajojahdin minkä
tarkoituksena on tappaa Ralph, joka onnistui pakenemaan ja piiloutumaan saaren metsikköön. Heimo
jahtaa Ralphia ympäri saarta Jackin johtaessa tätä metsästysretkeä
eläimellisessä kiihkossa täysin primitiivisten vaistojensa vallassa,
sytyttäen jopa metsän palamaan savustaakseen Ralphin esiin. Henkihievereissään ja uupuneena Ralph hoippuu rannalle, missä hän kuitenkin
kohtaa epätodennäköisen näyn: laivaston upseeri seisoo rannalla katsoen
ällistyneenä lapsia. Ohimenevä laiva oli huomannut saarelta nousevan
savun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)